sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Reissaamista, ruokaa ja hyvää seuraa

Noniin.

Noniiiiin. 

Tästä on muodostunut ihan perinne että kirjoittelen kutakuinkin kuukauden välein kuulumisia. Tuntuu että sitä mukaa kun päivät ennen kesälomaa käyvät vähiin sen enemmän mulla on hommaa ja kiirettä. Oon koko viikon viettänyt uurastaen kouluhommissa aamusta iltaan, mutta en valita! Ne on meinaan just niitä hommia joista tykkään, opiskelu on tosi palkitsevaa ja hauskaa tällä hetkellä. Loppuviikosta auttelin luokkakavereita lyhytelokuvan kuvauksissa ja nyt viikonloppuna oon työstänyt meidän morning TV show'ta, joka on yhden kurssin lopputyö. Eilen kävin löytöeläintalossa vierailemassa ja ottamassa kuvia. Lyhyt vierailu osoittautui tosi rankaksi mulle kun oon niin järjettömän eläinrakas ollut koko ikäni. Löytöeläintalossa asuvat koirat tuli tervehtimään mua koppiensa oville, ulisi ja tuijotti mua suurilla silmillään kaltereiden läpi, ihan kuin anoen että veisin heidät kotiin ja rakastaisin. Itkuhan siinä pääsi kun en voinut viedä niitä kotiin. Löytöeläintalon tilat olivat kyllä tosi hyvät ja vaikutti että eläimistä pidetään hyvä huoli!


Katsokaa nyt noita silmiä...



Kävin myös kissakahvila Nurrissa kuvaamassa ja tämä veijari kipusi kameralaukkuun eikä suostunut siirtymään.

Perusmeininki kuvauksissa!


Pämppäämään ei oo kerennyt tällä viikolla mutta yksillä käytiin ansaitusti pitkän kuvauspäivän jälkeen!

Kevät se on vihdoin saapunut Tallinnaankin! Emppu tuli pari viikkoa sitten käymään päiväristeilyllä ja korkattiin terassikausi Meriton-hotellin terassilla, se kun vaikutti olevan ainoa auki siellä suunnalla. Käytiin myös Kohvik Komeetissa syömässä, siellä on ihan superhyvät sapuskat, suosittelen!




Kerttuli houkutteli mut alkukeväästä Focus-kirkon Alfa-kurssille. Se on siis kurssi, jolla käydään läpi kristinuskon perusperiaatteita ja se on suunnattu ihmisille jotka ei tiedä aiheesta mitään, kuten mulle. Olen ihan hiljan ruvennut pohtimaan, että mitä uskonto oikeasti on, itse kun olen mieltänyt itseni ateistiksi koko ikäni enkä juurikaan oo jaksanut uhrata ajatusta uskonnolle. Raamatunkin oon tainnut kerran avata lukiossa äidinkielen tunnilla, siinäpä se. Kurssi itsessään oli tosi mielenkiintoinen, opin hirveästi mitä uskonto merkitsee monille ihmisille ja mihin kristinusko oikeasti perustuu. Mikä parasta, tapasin kuitenkin ihan mahtavia ihmisiä! Osa Focus-seurakunnan jäsenistä on tullut tänne Tallinnaan Jenkeistä, monien mutkien kautta, ja heillä on ollut paljon tarinoita kerrottavanaan. Alfa-kurssin loputtua meille järjestettiin vielä retreat Roosta Puhkekülassa. Vietettiin kaksi päivää saunoen, syöden hyvin, lilluen poreammeessa, syöden lisää ja nauttien kauniista luonnosta ympärillä. Mahtava kurssi, mahtavia ihmisiä ja mahtava viikonloppu!






Viime viikonloppu on ollut ehkä koko kevään kohokohta! Tai ainakin yksi niistä! Ensinnäkin, viime viikon torstaina juhlistettiin vappuaattoa, joka on mun ehdoton lempijuhla koko vuonna. Jep, jopa joulua parempi. Toisekseen, raahasin Aisten, Sintijan ja Peterin mun kanssa Helsinkiin ja pääsin näyttämään niille paikkoja joissa mä oon hengaillut koko ikäni. Vappu oli ihan mahtava! Pistin lakin päähän, korkkasin siiderin ja nautin elämästä ihan täysin siemauksin. Meillä oli aivan järkyttävän hauskaa, varsinkin ku Ilmari liittyi meidän seuraan juhlimaan. 

Vappupäivänä herättiin reippaasti ajoissa, pakattiin kamat autoon, ajettiin Sipooseen ja hypättiin Pörtön yhteysalukseen. Tågholmenissa meitä odotti äippä ja iskä ja vietettiin yksi yö saaristossa seikkaillen, grillaten ja nauttien luonnon rauhasta ympärillä. Kansainväliset ystäväni olivat ihan äimän käkenä, kuinka kaunis on saariston auringonlasku. Itseeni Porvoon saaristo ei juuri tee vaikutusta, kun on nähnyt Tammisaaren kansallispuiston ja Ahvenanmeren. Nautin saaristolaiselämästä joka tapauksessa ihan yhtälailla ja Helsinkiin palasi neljä hyvin levännyttä opiskelijaa. Loppureissu vietittiin ajellen autolla ympäriinsä ja pitämällä sightseeingeja ympäri Helsinkiä ja vähän Espootakin. Lopulta maanantai-iltana palattiin haikein mielin Tallinnaan, mutta kuulemma Suomi teki ystäviini lähtemättömän vaikutuksen. Oli aivan huippu reissu!


Pic: Peter Trudolubov

Pic: Peter Trudolubov

Hei hei Helsinki, me palaamme!



Kuten mainitsin, oon ollut tosi kiireinen viimesen kuukauden. Oon niin tyytyväinen että mulla on puhelin jatkuvasti matkassa, niin tulee otettua kuvia asioista joita teen. Muuten en todellakaan muistais että mitä oon puuhaillut. Tässä taas sekalainen sarja kuvia menneeltä kuulta!

Varastin Elizan aurinkolasit, Sintijan hatun ja nautin kevätauringosta koulun edessä! Ja otin selfieitä.

Aiste on töissä superkivassa Hostellissa, käyn aina välillä hengailemassa siellä.

Käytännössä meidän naapuriin avautu just uus kahvila, nimeltään Grenka. Kävin siellä maistelemassa piirakoita joita ne vääntää ihan itse siellä keittiössä, ai että kun oli hyvää! Viihtyisä paikka myös.

Grenka

Grenka

Kävin kampaajalla siistimässä tätä harakanpesää, ihanan pitkä tukka!

Löysin superhipsterin villapaidan Humasta kahdella eurolla! 

Ruokajuttuja

Artsy

Kun ei ole kahvinkeitintä, kahvi tehdään näin!

Tapasin Focuksen Alfa-kurssilla Bobin ja Chrissyn, jotka on alunperin Jenkeistä ja päätyneet Mongolian kautta lopulta Tallinnaan. Mistä olen tosi iloinen, sillä Bob ja Chrissy on ihania ihmisiä! He kutsuivat mut ja Kerttulin tänään äitienpäivälounaalle ja tunkivat meidät ihan ähkytäyteen oikeen kunnon tex mexiä. Olen tosi kiitollinen että mulla on ollut mahdollisuus tän vuoden aikana tavata niin mielettömän mahtavia ihmisiä ympäri maapalloa!

Love you guys!

Mä oon niin ONNELLINEN kun puut vihertää ja aurinko lämmittää ihan tosissaan, mä niin rakastan kesää! <33 Muistakaa lapset leikkiä ulkona!

PS. Hyvää äitienpäivää, mullapa on maailman paras mamma!